Epäonnistunut äiti

En tiedä mistä aloittaa. Vaikka siitä, että mun pieni tyttö täytti tänään kaksi kuukautta. Enkä ollut kotona juhlistamassa... Menin aamulla päivystykseen, koska en enää uskaltanut jäädä kotiin. Meinasin satuttaa itseäni, meinasin päättää kaiken. Mutta sain tilanteen vielä hallittua. Myöhemmin tänään menin osastolle omasta pyynnöstäni, koska en luottanut enää itseeni. Saan kuulemma olla täällä muutaman päivän.

Koen epäonnituneisuutta. Ei mulla saa mennä huonosti. En ollut uskaltanut puhua aiemmin. Häpeän tätä, munhan pitäisi olla onnellinen vaikka pohjimmiltaan toki olenkin. Nyt täällä mua ahdistaa olla niin kaukana mun pikkusesta. En ole pystynyt juurikaan syömään. Mulla on niin ikävä.

Muuta mitä on tapahtunut niin tyttö on kastettu viikko sitten. Tyttö on ollut ensi kertaa yökylässä ja on ollut mökkeilemässäkin. Meillä on ollut hyviä hetkiä. Tyttö tykkää olla paljon sylissä ja vihaa sitterissä istumista, samoin kuin vihaa myös kantoliinaakin. Mahallaan hän on kova potkimaan ja nostelemaan päätään. Jokelteleekin jo hieman. Huomenna olisi lastenlääkärille aika jonne mun mies menee yhdessä tytön kanssa. Harmittaa, kun en pääse sinnekään mukaan. No niin kuin mun oma äitini sanoi, että kotona ehtii olla. Nyt mun on hoidettava oma mieli kuntoon ja levättävä hyvin.

Kommentit

  1. Soikkeli8. heinäkuuta 2018 klo 18.32

    Hyvä et menit päivystykseen ennen kuin teit jotain itelles. kyllähän toi on huomattavasti parempi kuin että yrittäisit kituutella viimeisillä voimillas kotona. Nyt kun saat vähän levättyy niin ehkä maailma näyttää taas valoisammalta.
    varmasti tyttöä on ikävä mutta ei hän sua unohda parissa päivässä ja eikös tuo vain ole ns hyvä merkki että on ikävä? Tiedät ainakin että tunteesi häntä kohtaan eivät ole muuttuneet eikä laimentuneet.
    Voimia ystäväiseni >3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Minusta tuli etä-äiti

En ole kirjoitellut hetkeen, en ole pystynyt. Menin pilaamaan kaiken ja syytän siitä itseäni vieläkin. Mun lapsi vietiin multa. Sitä en anna itselleni anteeksi. Olimme siis perhekuntoutuksessa, mutta se ei onnistunut. En kyennyt kestämään pahaa oloani ja yksinäisyydentunnetta. Sossut päättivät keskeyttää perhekuntoutuksen ja päättivät myös, että lapseni lähtee minulta isovanhemmilleen. Tämä on ollut minulle kova isku. Isku vasten kasvoja. Olen joutunut katsomaan peiliin ja sanomaan itselleni rumasti. Olen vihannut itseäni niin paljon. Varsinkin sitä miksen ottanut apua vastaan, siis oikeasti. Lapseni on ollut pian neljä kuukautta sijoitettuna. Ja minä olen yrittänyt saada elämääni kuntoon. Vaikeaa se on ollut ilman hänen nauruaan ja läsnäoloaan. Kaikki on tuntunut niin tyhjältä ja merkityksettömält...
Lue lisää

Syntymä

Tänään olisi ollut laskettu päivä, mutta meidän pikkuinen tyttö syntyikin jo 8.5 klo 23:44. Viikkoja kertyi 38+2 ja painoa 2920 g, pituutta 48cm. Synnytys käynnistyi supistuksilla jotka alkoivat jo yön puolella kahden aikoihin ja tihenivät ja kipeytyivät iltapäivää ja iltaa kohti. Lämmin suihku sai supistukset tihenemään ja siitä tiesin, että nyt synnytys on käynnissä. Tulimme noin klo 21 aikoihin sairaalaan. Olin silloin 3cm auki. Halusin kokeilla ammetta, olin sen jo etukäteen päättänyt. Lämmin vesi auttoi kipuihin vähän, mutta lopulta sanoin miehelle, etten kestä kipua enempää. Olin siellä noin 45min ja aukesin 7cm asti. Alunperin mun piti mennä ammeesta tarkkailuhuoneeseen mikä vaihtuikin lennosta suoraan saliin, koska mun supistukset olivat niin säännöllisiä. Meille oli sanottu, että olis...
Lue lisää