Syntymä

Tänään olisi ollut laskettu päivä, mutta meidän pikkuinen tyttö syntyikin jo 8.5 klo 23:44. Viikkoja kertyi 38+2 ja painoa 2920 g, pituutta 48cm. Synnytys käynnistyi supistuksilla jotka alkoivat jo yön puolella kahden aikoihin ja tihenivät ja kipeytyivät iltapäivää ja iltaa kohti. Lämmin suihku sai supistukset tihenemään ja siitä tiesin, että nyt synnytys on käynnissä.

Tulimme noin klo 21 aikoihin sairaalaan. Olin silloin 3cm auki. Halusin kokeilla ammetta, olin sen jo etukäteen päättänyt. Lämmin vesi auttoi kipuihin vähän, mutta lopulta sanoin miehelle, etten kestä kipua enempää. Olin siellä noin 45min ja aukesin 7cm asti. Alunperin mun piti mennä ammeesta tarkkailuhuoneeseen mikä vaihtuikin lennosta suoraan saliin, koska mun supistukset olivat niin säännöllisiä. Meille oli sanottu, että olisimme voineet aluksi mennä vielä kotiinkin, mutta onneksi jäimme. En ehtinyt edes saamaan kivunlievitystä. Ilokaasua kokeilin ilman hyötyä.  Lääkäri oli tulossa antamaan kohdunkaulan puudutetta, kun lapsivedet meni vähän klo 23 jälkeen ja sitten olinkin jo 10cm auki ja sain ponnistaa. Lääkäri sanoi, että tunnin päästä vauva on syntynyt. Meni 41 minuuttia. Mua kehuttiin siitä miten nopeasti synnytys sujui ja muutenkin ongelmitta. Ensisynnyttäjä kun olin. Tuli vain ensimmäisen asteen repeytymä ja laitettiin kuusi tikkiä. Kun kätilö sanoi, että syntyi terve tyttö niin mä aloin siinä samassa itkeä. Tää on niin uskomatonta olla äiti. Ei tämän suurempaa onnea olekaan.

Olin synnyttäneiden vuodeosastolla viikon verran. Vauvalla oli keltaisuutta ihossa ja sitä seurattiin. Halusin myös itse olla tarpeeksi kauan sairaalassa, että olo olisi varma lähtiessäni kotiin. Viikossa oppi hyvin käsittelemään vauvaa ja tuntemaan hänet. Lisäksi sai hyviä neuvoja ja tukea aina, kun tarvitsi. Kätilöt olivat todella mukavia.

Mulle tuli synnytyksen jälkeen babyblues. Itkeskelin eikä siitä meinannut tulla loppua. Hoin, etten pystyisi tähän ja, että olen ihan huono äiti, kun en voi edes imettää lääkitykseni takia. Vaikka alussa mulle lupailtiin, että saisin imettää. Mulle ei vaan kerrottu koko totuutta. Sain siis pullovauvan, sen helpomman? Alussa sitä oli vaikea hyväksyä, kun oli jo päässyt imettämään muutamia kertoja. Tuntui kuin side olisi katkennut vauvaan. Tuntui, että olisin jotenkin kauempana nyt. Olen pitänyt vauvaa ihokontaktissa, että saisin edes vähän siitä tunteesta kiinni. Muttei se tunnu samalta ja se sattui. Sattuu edelleenkin. Yritän vaan olla miettimättä.

Nyt kotona on mennyt hyvin. Olen oppinut luottamaan itseeni ja uskomaan siihen, että osaan. Kirjoittelen myöhemmin lisää tuntemuksista kotiutumisen jälkeen.